Haku muodostelmaryhmiin

StepUp Schoolin oppilaat ja opettajat saavuttivat kevään Performing Artsin, Streetin ja Discon SM- ja IKM-kisoissa mahtavat 22 mitalia, joista kuusi oli kultaista. StepUp Schoolin muodostelmaryhmät saavuttivat huikeat kolme kultamitalia, yhden hopean ja kaksi pronssia ja näiden lisäksi kaksi finaalisijaa.

StepUp Schoolin opettajat luotsaavat myös tulevana lukuvuonna eri muodostelmaryhmiä, jotka kisaavat keväällä 2017 SM- tai IKM-titteleistä.

Tanssijat muodostelmaryhmiin valitaan koetanssien perusteella. Tähän mennessä muodostemaryhmien koe-esiintymisistä on sovittu seuraavasti:

Performing Arts junioreiden muodostelma
(vuosina 2002 – 2005 syntyneet)
Vetäjät: Sanni Järveläinen ja Jasmin Geselle
Audition: sunnuntaina 21.8. klo 19, StepUp School Espoo
Ryhmä harjoittelee syyskaudella Espoossa sunnuntaisin klo 19.00–21.00.

Osallistuminen junioreiden Performing Arts -muodostelmaan maksaa 520 € / lukuvuosi (260 € syyskaudella ja 260 € kevätkaudella). Hinta ei sisällä mahdollisia puvustus-, kisamatka- ja majoituskuluja. Lisäksi oppilas sitoutuu itse maksamaan FDO:n jäsenmaksun ja kisojen osallistumismaksun.

High Society United
Streetmuodostelma
(vuonna 2001 ja sitä ennen syntyneet)
Vetäjä: Sebastian Visa
Audition: sunnuntaina 21.8. klo 20, StepUp School Helsinki
Ryhmä harjoittelee syyskaudella Helsingissä sunnuntaisin klo 20.00–22.00.

Osallistuminen High Society United -muodostelmaan maksaa 380 € / lukuvuosi (190 € syyskaudella ja 190 € kevätkaudella). Hinta ei sisällä mahdollisia puvustus-, kisamatka- ja majoituskuluja. Lisäksi oppilas sitoutuu itse maksamaan FDO:n jäsenmaksun ja kisojen osallistumismaksun.

Team M
PA-muodostelma
(vuonna 2001 ja sitä ennen syntyneet)
Vetäjä: Mindy Lindblom
Audition: maanantaina 22.8. klo 19.30, StepUp School Espoo
Ryhmä harjoittelee syyskaudella Espoossa maanantaisin klo 19.30–21.30.

Osallistuminen Team M -muodostelmaan maksaa 520 € / lukuvuosi (260 € syyskaudella ja 260 € kevätkaudella). Hinta ei sisällä mahdollisia puvustus-, kisamatka- ja majoituskuluja. Lisäksi oppilas sitoutuu itse maksamaan FDO:n jäsenmaksun ja kisojen osallistumismaksun.

Golden Girls
PA-muodostelma, aikuiset 2
(vuonna 1986 ja sitä ennen syntyneet)
Vetäjä: Marko Keränen
Audition: tiistaina 23.8. klo 20, StepUp School Helsinki
Ryhmä harjoittelee syyskaudella Helsingissä tiistaisin klo 20.00–21.30.

Osallistuminen Golden Girls -muodostelmaan maksaa 420 € / lukuvuosi (210 € syyskaudella ja 210 € kevätkaudella). Hinta ei sisällä mahdollisia puvustus-, kisamatka- ja majoituskuluja. Lisäksi oppilas sitoutuu itse maksamaan FDO:n jäsenmaksun ja kisojen osallistumismaksun.

Comeback
PA-muodostelma, aikuiset 2
(vuonna 1986 ja sitä ennen syntyneet)
Vetäjä: Marco Bjurström
ei erillistä auditionia
Ryhmä harjoittelee marraskuusta alkaen Espoossa joka toinen lauantai klo 10.00–12.30.

Osallistuminen Comeback -muodostelmaan maksaa 320 € / lukuvuosi (160 € syyskaudella ja 160 € kevätkaudella). Hinta ei sisällä mahdollisia puvustus-, kisamatka- ja majoituskuluja. Lisäksi oppilas sitoutuu itse maksamaan FDO:n jäsenmaksun ja kisojen osallistumismaksun.

Young at Heart
Prodiction
(vuonna 1986 ja sitä ennen syntyneet)
Vetäjä: Marco Bjurström
ei erillistä auditionia
Ryhmä harjoittelee marraskuusta alkaen Espoossa joka toinen lauantai klo 12.30–15.00.

Osallistuminen Young at Heart -muodostelmaan maksaa 240 € / lukuvuosi (120 € syyskaudella ja 120 € kevätkaudella). Hinta ei sisällä mahdollisia puvustus-, kisamatka- ja majoituskuluja. Lisäksi oppilas sitoutuu itse maksamaan FDO:n jäsenmaksun ja kisojen osallistumismaksun.

Koe-esiintymisiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, vaan kaikki halukkaat ovat tervetulleita paikan päälle. Tiedotamme muodostelmien hinnoista sekä mahdollisten muiden muodostelmaryhmien koetansseista myöhemmin.

StepUp School onnittelee ja kiittää kaikkia kouluamme edustaneita kilpailijoita ja koreografeja mahtavista kisasuorituksista. Vaikka kisatoiminta ei ole pääosassa tanssikoulussamme, antavat kisat monille tanssijoille unohtumattomia kokemuksia.

Koulun oppilaiden tuloksia voi käydä lukemassa tanssikoulun Facebook-sivuilta ››.

Kilpailuiden kaikki tulokset tuomaripisteineen löytyvät Finnish Dance Organizationin kotisivuilta ››.