Show Nuoret
- Iät: nuoret
- Toimipisteet: Espoo, Helsinki, Tapanila
- Vaativuustaso: Alkeet, Alkeisjatko, Keskitaso
- Opettajat: Anu Raita, Aurora Ylinen, Elina Lähde, Katariina Koivula, Laura Heiskanen, Netta Rekomaa, Noora Pohjanen, Sanna Siirilä-Mäkelä
Nuorille suunnattu Show-tunti on monipuolinen tanssitunti, jossa tanssitaan niin päivän hittien kuin jazzin, lattarien, modernin ja musikaalimusiikin tahtiin. Tunnilla otetaan vaikutteita musiikkivideoista ja eri tanssityyleistä.
Tuntien tärkeimpänä tavoitteena on tehdä musiikin tahdissa liikkumisesta hauskaa. Koordinaation ja motoriikan kehittymisen tueksi harjoitetaan perustekniikkaa ja lihaskuntoa, sekä tehdään salin poikki -harjoituksia. Alkulämmittelyinä tehdään helppoja tanssisarjoja sekä vähän lihaskunto- ja venyttelyharjoituksia. Tanssisarjat vaihtelevat vauhdikkaasta showsta ja rockimmasta meinigistä rauhallisempiin showjazzsarjoihin. Erilaiset liikkuvat sarjat opettavat koordinaatiota ja tekniikkaa. Keskitason tunneilla tanssisarjat vaikeutuvat. Tekniikkaharjoitusten tempo nopeutuu ja määrä kasvaa.
Tutustu nuorten Show Jazz -tunteihin täällä ››
Tarkemmat aikataulutiedot mm. ikäryhmistä ja tasoista löytyvät täältä ›› (valitse ”Lajittele tunteja”, niin voit hakea eri tunteja toimipisteen, viikonpäivän, lajin, ikärajan, tason ja opettajan mukaan).
Show dance class for young is a versatile dance class, where you dance to the rhythm of today’s hits as well as jazz, latin, modern and musical music. The class is influenced by music videos and different dance styles.
The most important goal of the lessons is to have fun while moving to the rhythm of music. To support the development of coordination and motor skills, basic technique and muscle fitness are practiced, as well as across the floor exercises. As warm-ups, we do easy dance choreographies and some muscle conditioning and stretching exercises. The dance choreographies vary from a fast-paced show and rock mood to calmer show jazz routines. Various routines teach coordination and technique. In intermediate classes, the dance routines become more difficult. There will be more technique exercises and also the tempo of these exercises accelerates.
Check out Show Jazz classes for young people here ››